Olemme päässeet jo arkiseen aherrukseen monen pyhäpäivän jälkeen ja aurinko paistaa yhtä kirkkaasti tänäänkin, minulla olikin aika omalääkärille jo 9.00 ja kauan en siellä viipynyt mutta ensin sinne pääseminen oli hankalaa kun molemmilla puolilla taloa on ovet ja kummallekin ovelle pääsy oli hankalaa kun jäätä oli melkoisesti.

Kotiin tultuani vaihdoin lenkkivaatteet ylle ja läksin sauvalenkille ja kävelin hiljalleen nauttien auringosta ja lintujen laulusta kyllä se kevät on tullut sittenkin.

Äsken puhelin soi ja miesääni kertoi kuinka olen päässyt haastatteluun D vitamiinin käytöstä ja kyseli ja kertoi että tästä haastattelusta hän lähettää palkkioksi vuoden Dvitamiinit ja sitten kertoi hinnan, ilmoitin etten maksa haastattelusta mitään ja suljin puhelimen. Kyllä he todella pitävät tyhminä ainakin vanhoja ihmisiä.

Olin skypellä juttelemassa ja siellä oli myös molemmat siskoni, on aika kätevää että voimme kaikki kolme jutella samanaikaisesti aivan kuin olisimme kahvipöydässä tosin ilman kahvia mutta näemme toisemme ja kuulemme, tekniikka on on ihmeellistä.