Alkaa jo vähitellen pääsiäisenpyhätkin loppua, viimeistä viedään. Hieno ilma on ollut tänäänkin vaikka ulkoilemassa en ole käynytkään, tiesin että on poikani vaimoineen tulossa joten laittelin ruokaa ja siinä menee aikaa kun mikään ei tapahdu hetkessä kuten ennen nuorena , se tulee kyllä teille nuoremmatkin kunhan vanhenette.

Laitoin uuniin ruokaa jota en ollut ennen laittanutkaan, kiehautin kukka-ja parsakaalia ja tein  kuorrutuksen kananmunista kermasta ja juustosta, laitoin päälle vielä pikkuporkkanoita, oli ihan hyvää v aikka sen itse sanonkin, keitin tietysti perunoita ja palapaistia oli jo valmiina kyllä näistä tuli jo vatsa täyteen.Jälkiruuaksi olisi ollut jäätelöä tai hedelmiä vaan tämä on pariskunta joka ei jälkiruokiin koske.

Poikani koetti neuvoa kuinka voin tietokoneelta katsella esim. eilisiä televisio-ohjelmia vaan empä osannutkaan kun heidän lähdettyään yritin, hukkaan meni poikani neuvot kuinkahan se nyt onkin niin vaikeata oppia mitään uutta, onkohan toisillakin ikäisilläni samanlaista.