Alkoi toukokuu valoisana aurinko paistaa eikä tuulikaan ole kovin voimakas, monesti on ollut vappuna räntäsadetta ja pilvistä nyt on loistava sää. Aamulla laitoin karjalanpaistia uuniin ja porkkanalaatikkoa huomista varten kun on Jouko ja Eija luvannut tulla huomenna käymään.Syötyäni läksin sauvalenkille ja tuli parikin n aista vastaan joitten kanssa juttelin joten aikaa kului tavallista enempi matkalla.Aamulla soitin Amille ja kutsuin päiväkahville mutta hän elle ei sopinut, sitten soitin Lailalle entiselle työkaverilleni hänen miehensä kuoli pari vuotta sitten ja hän oli hyvin masentuneen tuntuinen, päätä huimaa ja ei tahdo pystyssä pysyä mutta ei ole saanut sote taksi lupaa kahdesti on tullut takaisin anomus, kerroin että vasta kolm annella kerralla minäkin sain mutta hän sanoi ettei enää jaksa anoa, tuntui että on huonommassa kunnossa kuin minä ja syönti ei käy on laihtunut  ja kaikin puolin haluton , kovin kävi sääliksi kun en mitenkään voi auttaa, kehoitin kyllä vielä kerran yrittämään muttei sanonut jaksavansa, taitaisi olla lääkärillä käynti tarpeen.Yksi poika hän ellä on mutta asuu Lappeenrannassa.

Jäin muiteluissani siihen kun oli jääty kahden ja matkustelimme lähinnä itäblokin maissa kun Paavon työkaverit tekivät niitä retkiä niin oli turvallisempaa tutussa joukossa kulkeminen. Sitten Jorma ja Kaija sekä   Ville alkoivat käydä Turkissa ja houkuttelivat mukaan ja mikäs sen parempaa kuin omien kanssa matkailu. Jaa nyt unohdin ensinhän me kävimme Bulkariassa ain akin pari kertaa sen oli lähinnä rann alla löhöilyä kun niin kuumakin oli, käytiin toki joskus jollain retkelläkin mutta omassa porukassa. Muistan kerran kun oli ollut pilvinen päivä eikä voinut rannallakaan olla niin seuraavana aamuna aamupalalla kun olimme Ville juoksi ulkoa ja huusi nyt äkkiä rannalle ennen kuin ilma pilaantuu. Hyvin ne kaikki reissut meni, ei sattunut kummempia haavereita, kerran oli Kaijan äitikin mukana.

Sitten alkoikin vaikeat ajat kun Paavolla todettiin syöpä ja kun pääsi vihdoin hoitoon sai solumyrkkyjä ja se oli rankkaa, ensin oli viikon yhtä kyytiä Pikonlinnassa ja sen  jälkeen kävi poliklinikalla hoidoissa, sen hoidon jälkeen meni hyvin pari päivää mutta pelkäsin aina kun tuli se kolmas päivä hän oli niin masentunut ja haluton että kun tulin töistä piti puoli väkisin viedä hänet ulos kävelemään koska niin oli käsketty tehdä.Hiukset lähtivät ja oli niin laihakin ja surkea. mutta sitten kun hoidot loppui huhtikuussa läksimme Turkkiin juhannuksen aikoihin, hän oli hyvin innokas lähtemään ja nautti reissusta, alkoi hiuksetkin taas kasvaa ja pari vuotta elimme n ormaalia elämää kunnes taas löydettiin pesäke keuhkoista joka leikattiin siis osa oikeasta keuhkosta , se leikkauksen haava oli hyvin kipeä ja hän katui kun antoi leikata mutta sekin meni sitten ohi.

Tällä välillä olin joutunut vaihtamaan työpaikkaa Koukkuniemen Marjattaan siivoustyöjohtajaksi, en olisi mielelläni vaihtanut mutta kun oli kurssiajalta kaupunki maksanut palkan olin velvollinen menemään .Siellä ei aikaisemmin ollut siivoustyönjohtajaa ja se aiheutti m onenlaista hankaluutta esim. ei ollut minkäänlaista toimenkuvaa minkä mukaan toimia oli melkein itse se rakennettava, ylihoitaja joka oli esimieheni myöntyi kaikkeen joka teki oloni entistä hankalammaksi koska aiheutti kateutta jopa osastonhoitajissa. Piti olla rohkea jos tahtoi saada muutokset läpi. Eräs työntekijä yritti kiristää omat lomansa hänelle sopivaan aikaan ja loukkaantui koska en myöntynyt vuorot pidettiin niin kuin enn en kin, myöhemmin olimme tämän henkilön kanssa hyvät ystävät.

Oli mielessäni jo eläkkeelle jääntikin ja odottelin vaikka siihen oli vielä pari vuotta aikaa kun vaihtui ylihoitaja ja taas omat koukeronsa kunnes olimme tehtävistä samaa mieltä. Kalenteriini merkkailin kuinka monta lomaa vielä mutta viimein koitti päivä että sain jättää tehtävät toisille ja astua vapauteen.

Sitten  taas Paavolle tuli oireita joita alettiin tutkia ja todettiin että syöpäpesäke on aivoissa jota ei voi leikata ,hän jäi viikoksi sädehoitoon se ei parantaisi vaan vähän jarruttaisi etenemistä. Tilasin audienssin johtavalta lääkäriltä ja kysyin mikä on enn uste hänen kohdallaan puoli vuotta jos hyvin käy, kysyin mihin kaikkeen pitää varfautua kun on aivoissa personallisuuden muutokseen ,väkivaltaan mihin kaikkeen. Ei osannut sanoa koska ei tiedetty mihin suuntaan kasvu tapahtuu, yksin ei saanut jättää kotiin  eikä yksin päästää uloskaan. Paavolla oli lähellä työkavereita joille kerroin tilanteenja he vuorotellen kävivät pyytämässä ulkoilemaan ilman että Paavo tiesi että oli järjestetty, kerran muistan loppuaikoina että Jouko tuli siksi aikaa isänsä kanssa kun kävin kaupungissa asioita hoitamassa. olin tyytyväinen että pystyin pitämään hänet kotona niin loppuun saakka. Eräänä aamuna totesin että jalat ei pidä melkein kantaen vein vessaan  ja takaisin ja aamupalan ja lääkkeet sänkyyn, silloin soitin lääkärille ja kerroin tilanteen hän sanoi hänelle on täällä paikka varattuna tilatkaa ambulanssi, siltä reissulta hän ei takaisin tullut. Alkoi elämä yksin en tiennyt kuinka sitä elämää eletään kuinka päivä aloitetaan keitetäänkö puuroa vai kahvia, kaikki oli taas opeteltava alusta alkaen, surutyö on kovinta työtä jota olen tehnyt.