Niin olemme taas jo torstai-illassa ja pimeältä näyttää ulkona ja juuri eilen ihastelin päivän valoisuutta ja heti muuttui. Aamulla soittelin auton hakemaan ja naapurini kanssa läksimme käymään Sokoksella ruokaosastolla siellä on niin hyvä lihatiski ja myös kalatiski vaan tänään en ostanut kalaa. Pakastin on vaan niin kummasti tälläviikolla tyhjentynyt että katsoin parhaimmaksi hakea lihaa jos vaikka taas joku pistäytyy viikonloppuna. Emme sitten muilla osastoilla käyn eetkään ja olihan meillä vähän kiirekkin kun tänään oli talon kerhopäivä.

Hyvin sinne ehdimme vaikka kumpikaan emme juuri kuule mitään kun on kuulolaitteet ja tausta häly sekoittaa puheen kun kaikki puhuu yhtä aikaa. Kahvit kuitenkin saatiin ja muutama laulu laulettiin, mukavahan se on naapureita tavata kun talvisin emme voi mennä keinulle juttelemaan.On yksi pariskunta muuttanut taloon ja yksi rouva muuttanut pois sen verran aina juoruja kuulee. Minulla oli tullut taas virhe maksurintamalla, pankilla muuttui systeemit ja ne on mielestäni hankalat. Olin maksanut  lehden joka tulee joka päivä kahteen kertaan, huomasin kun katselin tilitapahtumia ja soitin lehteen, sieltä sanottiin voisihan se olla seuraavaa tilausta varten,en minä tiedä olenko lehtiä tilaamassa vuoden kuluttua, lupasivat laittaa tililleni

Strokanohvia olen siinä tehnyt ja lihapullat teen huomenna ja silloin onkin jo perjantai toivottavasti tulee aurinkoinen sää ja voin mennä ulkoilemaan ja hauskempi on tehdä sisätöitäkin valoisalla..