Samoin alkoi aamu kuin eilinen loppui hissi ongelman kanssa, läksin hiippailemaan rappuja alas kyynäräsauvat toisessa kädessä ja toisella pidin kaiteesta kiinni ja naapurini seuraili perässä. Meni paremmin kuin odotin ja niin pääsin fysikaaliseen ja poiskin ylöspäin oli muuten helpompi vaan  vasen ranne oli kipeä. Olin kotona pari tuntia ja läksin taas koettamaan onneani, vieläkin onnisti ja menin Orttokenkään ja takaisin tulin taksilla, aurinko paistoi ja luonto oli aivan ihanan näköinen puut huurteessa ja kimalsivat auringon paisteessa.

Oven edessä seisoi auto josta tuli pyörätuolilla liikkuva rouva joka asuu kolmannessa kerroksessa, hätäännyin kun kuljettaja tuli autoon ja menin kysymään tiesikö hän ettei hissi toimi, samassa tuli mies joka sanoi että nyt kokeillaan hän on painanut joka kerrokseen ja niin me pääsimme hissillä kotiin kello oli jotain kolmen tienoilla, oli helpotus tietää että se on nyt kunnossa, ei kannata miettiä kuinka kauan se on sitten sen ajan murhe. Oli tälle päivälle päivättyä maitoa purkki ja tein pannukakkua josta vein puolet avuliaalle naapurilleni.

Ystäväni joka soittelee usein soitti ja oli käynyt etsimässä itselleen samanlaista untuvatakkia kun minullakin vaan ei ollut löytänyt ja joita oli löytänyt olivat kalliita, kerroin että voi olla etteivät ole v ielä alennusmyynn issä kun on talvea vielä edessäpäinkin ja menevät kaupaksi normaali hinnallakin, hän ajatteli mennä perjantaina uudelleen. Huomenna on  sitten taas pyhäpäivä ja sitten ylimääräiset pyhät loppuvatkin pitkäksi aikaa. Mutta jos aurinko paistaa kuin tänään se piristää mieltä.