Aaattona olin Lempäälässä Annen ja Jounin luona ja perheeseen kuuluu myös tytär Sanni, joka oli tehnyt minulle ja mummulleen piparkakut oikein nimellä, toin sen kotiin enkä ole vieläkään syönyt.Menomatka oli hiukan mutkallinen kun autoilija tuli hakemaan ajettiin Hervantaan ja sieltä tuli kyytiin nuori nainen joka meni Multisiltaan hakemaan äitiänsä ja sitten menivät johonkin sukulaisiin viettämään joulua. Sen jälkeen läksimme ajamaan kohti Lepomäentietä. Siellä Jouni oli ulkona ja vei minut ja tavarat sisälle jossa emäntä hääräili  keittiössä otsalamppun kanssa, oli sopivasti sammuneet valot juuri keittiöstä mutta liesi kyllä pelasi.Sinne tuli myös Annen äiti ja isäpuoli. Koti oli laitettu joulukuntoon, oli joulukuusi ja koristeita ja kynttilöitä, oikein kotoisan näköinen talo. Anne näytti kun suurennuksen yhteydessä oli tehty myös oikein suuri vaatehuone johon mahtui mankeli ja imuri ym kodin koneita ja hyllyjä oli ettei ollut tilasta pulaa.

Kyllä Anne oli saanut aikaan ruhtinaallisen jouluaterian vaikka joutuikin tekemään se osittain pimeässä, kyllä valotkin tuli minun siellä ollessani ja joululahjojakin sain vaikka oli puhe ettei aikuisille laiteta. Niin siellä oli myös Jaakko ja Jenni tuli töistä päästyään ja he lähtivät syönnin jälkeen Jennin vanhemmille. Kissat katseli vähän ihmeissään sitä touhua.

Annen vanhempien lähdettyä talon v äki alkoi pukea toppavaatteita päälleen kun oli puhe mennä haudoille sen jälkeen ja tarkoitus oli minunkin mennä Vatialaan Paavon haudalle vaan Jouni oli sitä mieltä että on liian pakkanen minun lähteä ja olin kyllä siihen päätökseen tyytyväinen, voin käydä vaikka syntymäpäivänä joka on tammikuussa.Kotiin tultua yritin katsella televisiotakin vaan en löytänyt sieltä katsottavaa, laitoin Paavollekin kynttilän palamaan ja hyvissä ajoin menin nukkumaan.

Nyt on jo joulupäivä ja pakkanen on hiukan laskenut tällä hetkellä on 14 astetta, siellä näyttää kovin lapset laskevan mäkeä siellä jo tarkenee nyt.Kaisan kanssa viestiteltiin illalla ,hehän ovat Oulussa en kysynyt paljonko siellä mahtoi olla pakkasta,Jorma soitti äsken ja kertoi että he tulevat huomenna klo 13,00 tänne olen kutsunut heidät syömään ja tänään paistoi pellilisen torttuja kahvin kanssa etteivä ole kuivuneita huomenna. Mukava kun kerrankin on mahdollisuus heidän kaikkien tulla vaimoineen kellään ei ole enää lapsia kotona. Niin se elämä kulkee kulkuaan ja lapset kasvavat ja me v anhenemme, se on se elämän laki.