Tänään ei ollut kiirettä ylösnousulle vaan heräsin aikaisemmin, näin se usein käy, sää oli sateisen näköistä aamullakin vaan sitten päivällä satoikin.Läksin kymmenen palvelubussilla käymään Hervannassa kun en ole saanut kivipesua kylpyhuoneen lattian pesuun. Vapaavalinnasta sain vaan sitä suoja-ainetta ei ollut.Nopeasti se reissu oli tehty kun ehdin siihen takaisin tuklev aan bussiin joka lähti klo11.00.

Siivoojaa odottelin kun hän ei ollut muistanut laittaa aikaa koska tulee, no eipä minulla ollut mihinkään menoakaan kun satoikin. Hän tuli joskus puoli kahden jälkeen, vaihdettiin tummemmat matot lattialle kun luulen että nyt voi tulla ne kurakelit joita ei ole vielä ollutkaan.Kahvit keittelin ja yhdessä joimme ja hän on mukava juttelemaankin, jostain maalta he ovat tulleet tänne on mies ja kaksi pikkutyttöä.

Tulostin koneelta jotain mitä oli kerrottu Valamosta ,Tuula kertoi viimeksi että hän kävi siellä Joensuun reissullaan ja ajattelin että siinä on jotain kerrottu luostarin elämästä ja esim.pukeutumisesta ja käyttäytymisestä kirkossa. Naiset istuu vasemmalla puolella ja miehet oikealla, tai eihän siellä istuta vaan seistään on muutamia istuimia että voi välillä levähtää.Yritin soittaa taas Kaisalle vaan ei hänellä taaskaan ollut mahdollisuutta vastata, olisin kysellyt ristiäisistä voisinko jotenkin auttaa leipomisissa, se kun on jo ensiviikolla.