Tänään on ollut milteipä kuumempi kuin eilen, lenkillä en ole käynyt muuta kuin  Jumalanpalveluksen jälkeen läksin Haiharaaan koska siellä oli eilen ja tänään markkinat, menin vähän senkin takia jos näkisin siellä Amia ja näinkin hänet tyttöineen. Tytöillä oli kovasti surua kun heidän isänsä oli kuollut eilen. Ami ei ollut nähnyt entistä miestään viiteentoista vuoteen, hhehän olivat eronneet.

Läksin sitten tulemaan kotiin ja lähellä kotia soi puhelin ja siellä olikin tämä nettiystäväni Ymi koiransa kanssa hän oli jo ulko-ovella ja oli tullut vähän salaa koska ei ollut soittanut kun lähti tulemaan Porista vaikka sovimme niin . No ei siinä mitään eivät he olleet kauan odotelleet. Oli oikein mukavaa että he tulivat oli kerrankin joku kanssani koko illan. Nytkin tulivat ulkoa Caro on hyvin hiljainen koira makoilee vaan paljaalla lattialla ilmeisesti on omalla filtillä kuuma.

Ymi on opettanut minulle paljon kuvien  siirrosta ja siirtänytkin kuviani samoihin kansioihin että on helpompi löytää. Mukava kun on joku vähän kauemman kanssani. Hän kävi hakemassa juomaa kaupasta ettei juoda pelkkää vettä, on jotain suoloja juomassa ettei vallan näännytä, huomiseksi on luvattu vielä kuumempaa.Jorma ja Kaija lähtivätkin sinne Bulgariaan vaikka olisi täälläkin tainnut lämpö riittää.Jotain häikkiä on en saa kuvaa siirtymään, no olkoon sitten.