Taisi kaunein kesä mennä jo on tänäänkin ollut pilvistä ja välillä hiukan sadellutkin, Aamukahvin juotuani aloitin lihapullien teon ja vasta sen jälkeen luin aamulehdenkin ajattelin että tulee työt aloitettua aikanaan.

Jorma soitti myös heti aamulla ja kerrankin keskustelimme muutakin kuin mitä kuuluu, minä pidän siitä keskustelusta.Soittelin taas Elisalle kun tuli puhelin lasku jossa oli laskutus lankapuhelimen käytöstä, en ollut aikaisemmin sitä huomioinut se on kuulemma siitä kun minä soitan lankapuhelimeen matkapuhelimella. Aamulla odottelin 15 minuttia ja kuuntelin sitä kamalaa musiikkia joka sieltä kuuluu sitten pinna ei enää pitänyt ja lopetin ,iltapäivällä sainkin yhteyden nopeasti ja asia selvisi.

Kävin postissa ja Löytötexissä ja hetken aikaa istuin kein ussa , syreenipuskat on kasvaneet niin paljon että suojaavat tuulelta melko hyvin, silloin kun tämä talo valmistui 7 vuotta sitten olivat aika pieniä siinä sen huomaa ajankulun ja keskustelimme ulkona siitä kuinka paljon mekin jokainen asukas olemme tulleet hunompi kuntoiseksi tässä ajassa ja monta on jo kuollutkin, on tosin tullut muutamia uusiakin ja jotkut nuorempia ja parempi kuntoisiakin, kerroin omalääkärille menosta ja pelosta niin joku tiesi että viereisistä taloista on useampikin tehnyt hänestä valituksen koska eivät ole saaneet hoitoa jota olisivat tarvinneet,henkilö joka kertoi oli ollut sairaalassa samassa huoneessa ja tämä rouva joka teki valituksen oli sen hoitamattomuuden takia joutunut sairaalaan. Minä katson kuinka hän suhtautuu minuun perjantaina ja toimin sen mukaan, pelkään kyllä mennä.

Ennen maalla oli kunnanlääkäri joka hoiti kaikki kuntalaiset ja myös poisti hampaat ja pienet kirurgiset hommatkin mutta hänkin oli ainakin Heinävedellä kova pomo, lopetti vastaanotonkin silloin kun halusi ja loput  saivat lähteä kotiin hoitamatta kenties pitkänkin matkan päästä. muistan Kermasta Hilma nimisen keski-ikäisen naisen jonka hammasta särki tavattomasti ja hän lähti kirkolle lääkäriin. Lääkäri l.aittoi puudutuksen ja käski odotushuoneeseen siksi aikaa kun puudutus alkaa vaikuttaa, hammasta lakkasi särkemästä ja Hilma lähti hiihtämään kotiin ilman hampaan poistoa. Kerran joku kertoi että lääkäri oli aamulla pahalla päällä ja tuli odotushuoneeseen ja sanoi että kaikki akat pihalle, menkää kotiinne olette siellä vaan ukkonne kanssa riidelleet ja tänne tulette valittamaan, silloin ei ollut potilasasiamiehiä eikä naisia, että näin.